Tarvitseeko poliittinen osallistuminen poliittisia puolueita ja edustusta?

Kansainvälinen demokratia- ja vaaliapuinstituutti (International IDEA) keskittyi demokraattiseen osallistumiseen liittyviin kysymyksiin ja järjesti 26. huhtikuuta 2017 pyöreän pöydän kokouksen, jonka teemana oli ”Tarvitseeko poliittinen osallistuminen poliittisia puolueita ja edustusta?”.

Paneelissa oli viisi aihetta käsittelevää asiantuntijaa, joilla oli erilaiset profiilit. He koostuivat kansainvälisen IDEA:n ja akateemisen alan edustajista, Ruotsin parlamentin jäsenestä, joka edusti maltillista puoluetta, Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenestä sekä suoraa demokratiaa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin yhteispuheenjohtajasta (joka edusti myös Initiative and Referendum Institute Europea).

Tässä pyöreän pöydän keskustelussa käsiteltiin useita aiheita: populismin nousu Euroopassa ja Yhdysvalloissa, käytettävissä olevat demokratian osallistumisvälineet suhteessa nykyisiin kontekstuaalisiin haasteisiin sekä poliittisten puolueiden rooli demokratiassa.

Ruotsalainen kokemus jaettiin myös, kun se nähdään yhteiskunnan nuoremmissa kerroksissa, jotka lisäävät poliittista tietoisuutta ja nuorten järjestäytymistä ja mobilisointia, mutta eivät poliittista osallistumista. Tässä nimenomaisessa skenaariossa korostettiin, että paikallisviranomaisten on oltava yhteydessä nuorisojärjestöihin, jotta nuorten edut voidaan ottaa paremmin huomioon paikallisessa toimintasuunnitelmassa. Suoraa demokratiaa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin (Global Forum on Direct Democracy) yhteispuheenjohtaja Bruno Kaufman toteaa kansalaisvaikuttamisen suorien mekanismien vahvistamisesta ja niiden saatavuuden parantamisesta sekä nuorten kasvavasta kiinnostuksesta näitä asioita kohtaan, että digitaaliset osallistumiskeinot tarjoavat mahdollisuuksia demokratian lisäämiseen.

Sen jälkeen, kun paneeli oli osoittanut yhteisen yhteisymmärryksen siitä, että kaikkien osallistavan demokratian välineiden olisi oltava kansalaiskasvatuksen infrastruktuureja, joita poliittiset asialistat eivät siis koskaan hyödyntäisi, tehtiin muita keskeisiä päätelmiä. Populismin edistämiselle on kaksi perustetta: oikeudellinen ja institutionaalinen tilanne (esimerkiksi Unkarissa ja Turkissa toteutetut perustuslakiuudistukset) sekä sosiaalinen ja taloudellinen epävakaus.  Syynä tähän on se, että demokraattiset perusarvot jäävät merkityksettömiksi todellisille ihmisille. Professori Pippa Norris (Harvardin yliopiston vertailevan politiikan luennoitsija) korostaa, että populismi heikentää ”valvonta- ja tasapainotusjärjestelmiä” ”vahvan johtajan” lähestymistavan hyväksi.

Toisaalta vuoden 2008 talouskriisin jälkimainingeissa on käynyt ilmi, että osallistumismekanismeja (kansanäänestyksiä ja kansalaisaloitteita) käytetään yhä enemmän ja eri intressien edustus kansallisissa ja paikallisvaaleissa on lisääntynyt. Näin ollen on erittäin tärkeää välttää poliittista valtaa ottaa nämä välineet omakseen, ja Turkin kansanäänestyksen tulokset ja sen yhteydessä toteutetut poliittiset tukahduttamistoimet ovat osoitus siitä.  Osallistumismekanismeihin olisi todellakin sisällyttävä monenvälinen lähestymistapa, joka on kansalaisvaikuttamisen ja -osallistumisen väline.

Poliittisten puolueiden roolin osalta todettiin myös, että niillä olisi oltava vahvempia toimia, jotta niistä tulisi kansalaisten kanssa käytävän vuoropuhelun ja sosiaalisen osallisuuden foorumi (esimerkiksi sellaisten kansalaisten tavoittaminen, joilla ei ole kiinnostusta tai tietoa politiikasta) sekä tila kansalaisten mobilisoimiseksi ja johtajuuden kehittämiseksi. Yleisesti tunnustettiin myös, että poliittisten puolueiden olisi opittava virheistään ja keskityttävä enemmän kansalaisten osallistamiseen ja mahdollistamiseen samalla kun ne edistävät vastuuvelvollisuuden, vakauden ja ennustettavuuden arvoja poliittisilla asialistoillaan.

Tällä tavoin poliittiset puolueet voisivat auttaa edistämään valistuneiden kansalaisten toimintaympäristöä, toisin sanoen ihmisiä, jotka ovat tietoisia siitä, että populistiset puolueet mobilisoivat ihmisiä olemaan sallimatta heidän osallistumistaan, vaan ainoastaan antamaan johtajalle mahdollisuuden toimia ja tehdä päätöksiä heidän puolestaan (kuten Le Penin viimeisimmässä kampanjan mottossa ”Kansan nimissä”), eikä aina heidän etujensa mukaisesti.

Jos olet kiinnostunut pääsemään käsiksi tämän keskustelun koko sisältöön, sama koskee myös sinua. tässä.